keskiviikko 3. lokakuuta 2012

lähiöäidin normiasu

Tässä vähän arkirealismia asupostauksen muodossa. En todellakaan kuljeskele suurinta osaa ajastani Tara Jarmonin kotelomekoissa, vaan ylläni on yleensä jotain rentoa, kuten t-paita ja farkut. Pojan kanssa yritetään ulkoilla paljon, sillä illat kerrostalokolmiossa ovat muuten aikamoista humppaa, ja ulos lähtiessä täytyy tietysti olla päällä jotain säänkestävää. Tämä normiasu oli yllä, kun lähdin tänään hakemaan lasta hoidosta.

Suosikkimerkkini ulkoiluvaatteissa on partioharrastuksen peruina Haglöfs. Ja miksei olisi, takit ovat teknisesti toimivia ja naisten mallit kauniisti leikattu. Tosin partiovuosina ei olisi tullut mieleenkään hankkia valkoista!



Hiihdän tuulipuvussani ihan tyytyväisenä pitkin ostareita, mistä tulee välillä kommenttia etenkin miehen suunnalta. Minulta uupuu sellainen siisti, yhtälailla ulkoiluun kuin kauppareissulle soveltuva takki, joka asettuisi tyylikkyysakselilla jonnekin trenssin ja kuoritakin välimaastoon. Blogimaailmasta olen oppinut, että sitä kutsutaan seututakiksi. Aika osuva nimitys, eikö?




Kivaa keskiviikkoiltaa sinne! Itselläni on loppuviikko vapaata ja aikaa keskittyä taas bloggailuunkin. Viikonloppuna pääsen myös seuraamaan suosikkiurheilulajiani Finlandia Trophyssä, jee!

12 kommenttia:

  1. Seututakki, nyt opin minäkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on opettavainen harrastus:)

      Poista
  2. Itse hankin tänä syksynä lapsen kanssa ulkoiluun ihanan lämpimän ja vettäkin hieman hylkivän parkatakin, joka on mielestäni "seutuiluun" ihan katu-uskottava asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parka saattaisi olla hyvä idea, juuri sen tyyppistä tarkoitinkin.

      Poista
  3. Nerokasta, seututakki looginen nimi :) sellaiselle naisilliselle parkahenkiselle takille olisi tilaus täälläkin syksyksi ja talveksi ihan omansa. En vielä ole löytänyt omaani, kun tuntuu että 'urheilumerkkien' tyyli on hieman liian sporttinen ja mitoituskin usein pikkuisen pielessä. Vaatimuksina takille olisi lisäksi vedenpitävyys ja tarpeeksi pitkä helma, että koiralenkille voisi sujahtaa vähän kulahtaneimmissakin farkuissa ja alle mahtuisi kunnon neuletakki. Henri Lloydillä on ollut ihan varteenotettavia vaihtoehtoja tähän tarkoitukseen, sitten pitäisi vain perustella hieman arvokkaampi arkivaatehankinta tutulla CPU-kaavalla ;)

    VastaaPoista
  4. Seututakki, ihan uus juttu mulle. Olisin anonyymin tapaan tullut ehdottamaan jotain parkatakin tapaista, niitähän on nyt tänä syksynä näkynyt vähän joka kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tosiaan olisi ainakin tarjolla. Pitääpä mennä sillä silmällä katselemaan.

      Poista
  5. Hehee, ystäväni termi lähti elämään. Aika osuva tosiaan, eikö! Nyt kannattaa muuten hankkia jo vähän paksumpi seututakki, mun TH on jo vähän viileä. Peakilla on hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sana lähtee leviämään kansalliseen käyttöön, voi ystäväsi olla ylpeä tekijänoikeuksistaan. Erittäin osuva nimitys!

      Poista
  6. Hei. Kivan näköiset farkut sulla jalassa tuossa "seututakki" kuvassa. Kenen farkut ja mistä ostit ne? Kiinnostaisi...

    Kivan oloinen blogi - laitetaan siis kirjanmerkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, farkut ovat iankaikkisen vanhat Filippa K:n, joten ei valitettavasti löydy enää kaupoista.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.